Yhdysvaltain avoin tennisturnaus 2019
Tenniksen US Open
Yhdysvaltain avoin tennisturnaus eli US Open on yksi odotetuimpia tennisturnauksia. Se järjestetään vuosittain elokuun viimeisellä viikolla ja kestää kaksi viikkoa. Se on samalla vuoden viimeinen Grand Slam -turnaus, jossa nähdään usein tennisvuoden huippuhetket, sekä napataan tärkeimmät ranking-pisteet loppuvuoden sijoituksiin. Pelit pelataan kovalla akryylisella alustalla, joten ne ovat nopeatempoisia ja kiihkeitä. US Open on maailman vanhin tennisturnaus, joka alkoi puhtaasti Yhdysvaltojen kansallisena mestaruuskisana. Ensimmäiset ottelut pelattiin vuonna jo 1881, Newport Casinolla, Rhode Islandissa. Naisten pelejä alettiin järjestää vuonna 1887. Vuodesta 1978 lähtien US Open on pelattu New Yorkin Queensissa, edelleen elossa olevan entisen naistennistähti Billie Jean Kingin kunniaksi nimetyllä tennisklubilla. Tennisturnauksen järjestää ja sitä hallinnoi Yhdysvaltain tennisliitto, USTA. Lippu- ja mainostulot sekä televisiointioikeudet ovat merkittävä tulonlähde liitolle. Rahat käytetään valtaosin amerikkalaisen tenniksen ruohonjuuritason toimintaan, juniorityöhön ja luonnollisesti kenttien ja kansallisten tennisklubien ylläpitoon ja kehittämiseen. Grand Slameja on yhteensä neljä, joista viimeinen ja tärkein on US open. Tätä edeltävät turnaukset ovat järjestyksessä Australian avoin, Ranskan avoin, sekä Wimbledonin tennisturnaus. Niissä liikkuvat vuoden suurimmat rahasummat ja niissä nähdääntennisvuoden tärkeimmät ottelut huippujen ja huipulle pyrkivien kesken. US Open on Wimbledonin ohella myös yksi tenniksen vedonlyöntimarkkinoiden kuumimpia kohteita, ja siinä on mahdollista rikastua, vaikkei olisi koskaan kentille jalallaan astunut. Karambalta löydät kaikki ottelut, vetovinkkejä ja monta tapaa lyödä rahoiksi.
US Openin otteluohjelma
Vuoden 2019 Yhdysvaltain avoin tennisturnaus alkaa 26. elokuuta, kuun viimeisenä maanantaina ja kulminoituu miesten finaaliin sekä naisten nelinpelin finaaliin 8. syyskuuta. Se pelataan Queensissa, New Yorkissa. Kentillä käydään kamppailu viidestä päämestaruudesta seuraavissa kategorioissa: miesten ja naisten kaksinpeli ja nelinpeli, sekä sekanelinpeli. Näiden tapahtumien lisäksi pelataan erillinen senioriturnaus, nuorten tennisturnaus ja pyörätuolipelaajien turnaus. Kenttiä on käytössä yhteensä 22, joista neljä on varattu tärkeimpiä otteluita varten: juuri valmistunut 200 miljoonaa dollaria maksanut Louis Armstrong Stadium, the Grandstand, Court 17 ja pääkenttä Arthur Ashe Stadium. Turnauksen palkintopotti kohoaa arviolta reilusti yli 50 miljoonaan dollariin (vuosi 2018 oli turnauksen historian tuottoisin). Kuluvalla vuosikymmenellä palkintopottien koko on kasvanut lähes 60 %. Valtaosa palkintorahoista tulee sponsoreilta. Tämän lisäksi rahakkaat mainossopimukset pitävät pelaajat leivänsyrjässä. Itse US Open kerää valtavan potin pelkästään televisio-oikeuksien myynnillä ja otteluita seuraavatkin sadat miljoonat katsojat ympäri maailman. Pääset seuraamaan tuloksia livenä myös Karamban vedonlyöntisivuilla, päivittyvien kertoimien kanssa. Viime vuoden miesten US Openin voittaja, Serbian Novak Djokovic on vahvoilla tänäkin vuonna. Espanjan Rafael Nadal voitti puolestaan vuonna 2017. Naispelaajista Serena Williamsista povataan odotetusti mestaria (hän jäi viime vuonna katkerasti hopealle). Kannoilla kärkkyy vuoden 2018 voittaja Naomi Osaka, sekä nosteessa olevat Simona Halep ja Angelique Kerber. Luvassa on taatusti jännitysnäytelmä vailla vertaa jatenniksen ystävät eivät voi jättää finaalipelejä näkemättä.
US Openin vedonlyönti
Jääkiekko, jalkapallo ja koripallo vaativat taloudellista panosta, jos niitä haluaa harrastaa ja ne vaativat lisäksi sitoutumista joukkuelajeina. Aloituskynnys tenniksen pelaamiseen on toisaalta hyvin matala. Lähes kuka vain voi tarttua mailaan ja lähteä lähimmälle kentälle saman tasoisen kaverin kanssa lätkimään palloa huvikseen. Tennistä pelataan koko maailmassa. Vaikka Jarkko Niemisen jälkeen saman tason suomalaispelaajia ei ole siunaantunut, on tennis vedonlyöntikohteena silti lähes yhtä suosittu jääkiekon ja jalkapallon rinnalla myös Suomessa. Maailmanluokan pelaajat, kuten Nadal ja Williamsin kaksoset, tunnettaan kaikkialla ja heidän pelejään seurataan innolla. Tenniskausi kestää käytännössä koko vuoden, joten kiinnostava vetokohde löytyy varmasti vaikka joka viikolle. Matsit ovat täynnä vauhdikkaita tilanteita ja lajina tenniksestä pääsee nauttimaanpuhtaasti urheiluviihteenä, vaikkei voittajasuosikkia olisikaan. Viimeistään kesän Grand Slam -turnaukset saavat loputkin penkkiurheilijat heräämään ja näihin myös suurin osa vedonlyönneistä kohdistuu. US Open 2019 on suurella todennäköisyydellä sen historian rahakkain. Pelissä on paljon, kun Novak Djokovic puolustaa titteliään, Rafael Nadalin ollessa kovin haastaja. Naisten puolella vastaavasti katseet kiinnittyvät Serena Williamsiin ja Naomi Osakaan. US Openin kaksinpelien voittajille on luvassa arviolta vajaa 4 miljoonaa dollaria ja suuria potteja on tiedossa myös rohkeille vedonlyöjille. Koska Djokovic on nyt uransa kovimmassa pelikunnossa ja myös ATP-listan kärjessä. Voittokertoimet eivät hänen kohdallaan päätä huimaa. Eri sarjoissa löytyy kuitenkin vaihtoehtoisia vetokohteita ja yhdistelemällä vetoja voit edelleen nostaa kertoimia.
- Tietoa meistä
- Turvallisuus-Ja-Yksityisyydensuoja
- LISÄOMINAISUUDET
- KARAMBA WIDGETIT
- KASINO
- URHEILU
- URHEILUTAPAHTUMAT